Kohtaus 3. Näyttämö: Hotel St. George & Hotel Fabian 

Siirryin St. Georgesta hotelli Fabianiin. Matka oli lyhyt, silti perspektiivi muuttui. Tähtitorninmäelle on tästä sata metriä. Sieltä on ylevä näky rantaan ja merelle, josta nousee kylmenevän ilman voimin elokuvallista usvaa. Katson maisemaa, miten paljon enemmän kauneutta on luonnossa kuin ihmisissä, pohdin. Ehkä merikin kärsii, iloitsee, kamppailee. Nyt ulappa on tyyni kuten mieleni. Minulla on tänään hyvä olla, tunnen iloa ja kiitollisuutta.

Kävin hiljattain vatsaoperaatiossa. Se välittäminen ja rakkaus, jota saan läheisiltä, parantaa minut.  Robert Stigellin nelimetrinen veistos ”Haaksirikkoiset” on mäen näkyvimmällä paikalla. Katson teosta. Minusta se haluaa kertoa, että vastoinkäymiset on voitettavissa, yhdessä.

Olen aina ollut levoton sielu. Sitä voi kutsua luonneviaksi. En kiinny pitkäksi aikaan samaan paikkaan, kotiin, heimoon. Kun asiat rutinoituvat ja tulevat toisteiseksi, ja keskustelu pyörii samojen teemojen ympärillä, näkökulma kapenee, uutta ei enää koeta eikä opita, mikään ei yllätä. Se minkä joku näkee turvaksi, on minulle vankila. Rikon tarkoituksella omien päivieni kulkua. Kaksi samanlaista päivää tarkoittaa, että toinen on toisen kopio. Minusta ei olisi tekemään samaa vuodesta toiseen.

Siksi hotelleihin väliaikaisesti muuttaminen oli kuin räätälöity kutsu seikkailuun. Koen uuden korttelin, osoitteen, miljöön ja huoneen joka toinen viikko. Omaksi järkytyksekseni löysin itseni jopa St. Georgen kasvohoidosta kuuntelemasta sitraa. Oli yllättävän rauhoittavaa antautua hoidettavaksi. Naama ei vaihtunut, mutta mieli pehmeni.

En ole kuitenkaan kaikessa johdonmukainen. Vuosikymmeniä kestänyt epäterveellinen yösyöminen vei minut kirurgin pöydälle. Yksi esimerkki miksi tapoja ja totuttua pitää kyseenalaistaa.

On tutkittu, että olemme viiden meille lähimmän ihmisen summa. Jostain syystä hakeudumme tiettyjen ihmisten tykö. Emme varsinaisesti pohdi miksi ja miten seuramme valitsemme. Piilevät tarpeemme ja motiivimme tekevät sen päätöksen. Jos joku arvioi meidän persoonaa sen perusteella, kenen kanssa vietämme aikaamme, hän on siis oikeassa. Tyttärieni ystävät ovat aina olleet kautta linjan sydänvoimaisia, hienoja, maailmasta kiinnostuneita persoonia. En ole milloinkaan huolehtinut mitä he tekevät vapaa-ajallaan. Aiemmin oma egoni ohjasi liikaa sosiaalista elämääni; piti näkyä ja kuulua, suorittaa ja menestyä.

Tänään lähipiirini, ne joiden kanssa olen tekemisissä säännöllisesti, on pieni. Heidän kanssa uskallan olla omani itseni, hengittää. Lisäksi aivan tarkoituksella sovin tapaamisia ja lounaita erikoislaatuisten ihmisten kanssa. Minusta on kiehtovaa kuulla miten heidän ajatuksensa ja aivonsa toimii. Päivän paras hetki voi olla keskustelu, jossa perspektiivini johonkin aiheeseen heittää kuperkeikkaa. Todellisuus on sepite, tarinoista muodostunut, mitä enemmän kuulen, sitä enemmän ihmisyyttä ymmärrän.     

Lämmöllä,

Tommi Laiho

Tommi Laiho on isä, luovan alan ammattilainen, kolumnisti ja esikoiskirjailija. Hänen palkittu rikosromaaninsa Uhanalaiset julkaistaan helmikuussa 2021, kustantaja Myllylahti. Lokakuun viimeisenä päivänä Tommi muutti hotelliin yli kahdeksi kuukaudeksi kirjoittamaan toista kirjaansa. Kolumnissaan hän kirjoittaa vapaamuotoisesti elämästään hotellissa, sekä luovuudesta ja ihmismielen mysteereistä. Kolumni ilmestyy viikoittain.